torstai 26. helmikuuta 2015

Vinkkejä sijoittamiskirjallisuudesta

Kai sen sijoittamisen voi näinkin aloittaa? Sijoittamatta yhtään rahaa. Hakemalla siis kirjastosta aihetta käsitteleviä kirjoja. Kälystelijän omasta kirjahyllystä löysin pennin venyttäjän oppaan : )

Jonkin verran olen ehtinyt selailemaan ja tutustumaan aiheeseen. Mielenkiinto on lisääntynyt josko myös ihan oikeasti kokeilisi. Toki myönnettäköön, että hieman on vielä lumiukko-olo. Pihalla siis. Tai toisaalta yksinkertaista ja ymmärrettävää. Sijoitusvaihtoehtoja on kuitenkin paljon ja niiden vertaileminen vaikuttaa työläältä.

Apu ei olisi kyllä pahitteeksi. Onko tästä aiheesta muita todellakin-lukemisen-arvoisia kirjoja? Mistähän löytäisi omakohtaisia kertomuksia sijoittamisen aloittamisesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti